Ensikosketukseni Ravintolapäivään oli enemmän kuin positiivinen kokemus. Toivottavasti teistäkin moni pääsi tavalla tai toisella apajille! Ennen tarkempaa erittelyä (ja edelleen tulollaan olevia reseptejä) jatkamme kuitenkin vielä teemoilla Helsinki ja smoothiet.
Kampin valtaisa Ruohonjuuri oli jo elämys sinänsä, mutta oikeastaan olin paikalla sen takanurkkaan piilotetun tankkauspisteen houkuttamana.
CocoVi Bar
Salomonkatu 5, Helsinki | WWW
Objektiivillani ei taaskaan näpsitty kovin laajakulmaisia kuvia, mutta oleellisempia lienevätkin yksityiskohdat. Niin kuin nyt vaikka maissista valmistetut, biohajoavat kertakäyttöastiat.

Viime keväänä avattu CocoVi Bar tarjoaa smoothieiden lisäksi myös muita juomia sekä versosalaatteja. Itse olin kuitenkin selvästi smoothien tarpeessa, ja koska monien hehkuttama Mansikkapusu ei enää ollut valikoimissa, valitsin pitkällisen harkinnan jälkeen vähintään yhtä hempeän kuuloisen Suklaasydämen.
Kannatti!

En mitenkään tietoisesti tilannut lämmintä smoothieta, mutta tuhti rooibosteepohjainen juoma oli itse asiassa oikein omiaan keskiviikonkin kylmyystilaan nähden. Kolme desiä oli myös omiaan pitämään nälän loitolla Tampereelle asti; viisi olisi voinut olla jo vähän liikaa.

”Rooibostee, chia, kaakaomassa, maca, lucuma, goji, taateli, kookosöljy, vanilja, minttuöljy, suola, kaakaojauhe, hunaja.”
Aivan edullisimmasta päästä herkut eivät tietenkään ole: siinä missä Slovenian Sparissa smoothien saa vajaalla kahdella tai kolmella eurolla, CocoVi Barissa vastaavien annosten hinnat ovat 6,50 ja 9,50 euroa. Toisaalta ainesosat ovat toki huomattavasti suklaahippukeksejä laadukkaampia – ja toisaalta ollaan Suomessa.
Maassamme valitettavan yleisestä työpaikkakiusaamisesta ei CocoVi Barissa kuitenkaan näkynyt merkkiäkään.

Onpas söpöjä nuo baarityöntekijät! :D
VastaaPoistaHauskoja poikia :D
Poista